lauantai 21. helmikuuta 2015

Suolapähkinä-kinuskikakku


Alkuvuosi oli meni ihan älyttömän vähällä leipomisella. Pidin mun jauhopeukalot "lomalla", enkä jaksanut testailla uusia juttuja. Nyt innostuin kuitenkin vihdoin leipomaan jotain uutta. Löysin kaupasta irtopohjaisen sydänvuokan (22cm) ja sitä täytyi tietysti heti testata. Tein tälläisen hyydykekakun meidän pienen suloisen koiranpennun kunniaksi. Meidän ihana Mette-pentu ei tietenkään tätä kakkua saanut maistella, mutta mä sain hyvän tekosyyn leipoa.






Pohjana on aika tavallinen pohja eli Digestive-keksejä ja rasvaa. Täytteeseen halusin kokeilla suolapähkinöitä ja kinuskikastiketta, joka muuten on aivan ihana yhdistelmä. Lisänä on tietysti vielä vaahdotettua kermaa ja turkkilaista jugurttia. Kakku pysyy kasassa tietysti liivatteella. Tuli muuten sen verran hyvää, että jopa isäntä kyseli koska tätä kakkua tehdään uudelleen.

Koristeena käytin pelkästään tummaa suklaata, jolla tein päälle nimen, tassunjäljet ja reunoille suklaisen aitauksen. Nimen kirjoitin päälle ihan vapaalla kädellä. Tassunjäljet ja reunat tein muovin päälle (halkaistu n. 1litran Minigrip-pussi toimii hyvin) ja kiinnitin ne sitten kakkuun. Muovin alla kannattaa käyttää levinpaperia tms. pöydän suojaa. Sulatettu suklaa pursotetaan halutulla tavalla muovin päälle ja annetaan olla pöydällä hetken aikaan, noin 5-10 minuuttia. Tämän jälkeen suklainen muovi asetellaan haluttuun kohtaan kakun päälle. Kylmetessään suklaa kovettuu ja kiinnittyy hyvin kakkuun ja muovin saa helposti pois. Tassunjäljet tein yksittäisinä. Reunat tein kahdessa pitkässä levyssä. Lopputuloksesta saa näyttävän aika pienellä vaivalla. Samaa reunakoristelua olen aiemmin käyttänyt myös mun viime kevään Pääsiäiskakussa.


 


Ainekset:

Pohja: 

200g Digestive-keksejä
80g rasvaa

Täyte: 

3dl kermaa
1rkl sokeria
1dl turkkilaista jugurttia/ maustamatonta tuorejuustoa
2tl vanilja-aromia
1dl suolapähkinöitä
1dl kinuskikastiketta
4 liivatelehteä
0,5dl omenamehua


Koristeluun: 

tummaa suklaata



* murskaa keksit hienoksi ja sulata rasva, 
sekoita keskenään ja painele tiivisti vuokan pohjalle leivinpaperin päälle

* laita hetkeksi kylmään ja tee täyte


* laita liivatelehdet kylmään veteen

* vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen sokeri

* laita toiseen kulhoon jugurtti, vanilja-aromi, pilkotut suolapähkinät, kinuskikastike

* kuumenna omenamehu ja liota liivatteet siihen

* kaada liivateseos ohuena nauhana jugurttiseokseen

* lisää lopuksi kermavaahto sekaan varovasti käännellen

* kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä n. 4-6 tuntia tai yön yli


* aseta hyytynyt kakku tarjoilualustalle ja koristele

* sulata suklaa ja pursota koristeet muovin päälle ja asettele ne hetken päästä kakkuun, 
anna suklaan kovettua hetken kylmässä ennen muovin poistamista










Ja tässä muuten vielä pari kuvaa meidän Metestä....


Mette 7 vko
Mette 14 vko



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Mustikkainen raakakku


Joulun jälkeen jopa mun herkuttelukiintiö alkaa olla aika täynnä. Hyvä vaihtoehto helppoon ja  hieman terveellisempään herkutteluun on raakakakku. Mä näin tämän ohjeen joskus Strömssö-ohjelmassa ja päätin sitä kokeilla. Kakun pohja koostuu manteleista ja taatelista. Hienoksi jauhettuna ne sitovat toisiaan ja pohja pysyy kasassa. Täytteessä on pähkinää, mustikkaa ja taatelia. Rasvana on käytetty kookosöljyä ja makeuttajana hunajaa. Marjoja vaihtamalla saa vähän erilaisia versioita, seuraavaksi täytyy varmaan kokeilla vadelmaa tai puolukkaa. Mun mielestä tää on aika hyvä herkku tammikuulle ja sen verran tuhtia tavaraa, että pienempikin pala riittää.






Ainekset:

Pohja: 
300g mantelia
200g taatelia
ripaus suolaa

Täyte: 

250g cashew-pähkinöitä
2dl mustikoita
2dl vettä
5kpl tuoreita taateleita
2rkl hunajaa
4rkl kookosöljyä


päälle mustikoita





* pilko mantelit ja taatelit pieniksi, lisää suola, sekoita tasaiseksi

* painele pohja tiiviisti irtopohjavuokaan, laita hetkeksi kylmään


* laita täytteen kaikki ainekset tehosekoittimeen ja jauha tasaiseksi

* kaada täyte pohjan päälle ja laita kakku kylmään muutamaksi tunniksi,
 mielellään yön yli jähmettymään

* päällisen voi vielä koristella mustikoilla