tiistai 28. lokakuuta 2014

Hämähäkki-kakku




Tässä vielä yksi meidän Halloween herkuista. Ja ihan ehdottomasti mun lemppari! Idea hämähäkki-kakkuun tuli parisen kuukautta sitten. Mielessä pyöri idea lakritsin makuisesta kakusta, jossa koristeena olisi jotain hämähäkkiin liittyvää (mistä näitä ideoita oikein tulee??). Alunperin suunnittelin värit toisin päin eli mustan verkon valkoisella pohjalla, mutta tämä kuvan versio alkoi kuitenkin tuntua paremmalta. Tällä kertaa en halunnut käyttää sokerimassaa tai marsipaania kakun päällä, vaan valitsin laktrisikinuskin. Lakritsikinuskin valmistusideoita etsin netistä, mutta muuten kakkuidea on omasta päästä.

Pohjaksi tein suklaisen kakkupohjan, johon käytin muscovadosokeria. Se muistuttaa jonkin verran fariinisokeria. Muscovadosokerin maku on kuitenkin hieman lakritsinen, joten se sopii loistavasti tähän kakkuun.

Täytteen kanssa mietiskelin pitkään, kunnes se sopiva tuli mieleen. Tein joskus muutamaan kakkuun suklaamousse-täytteen, jota muokkasin vielä hieman. Täyteessä maistuu kahvi, suklaa ja vanilja. Kerrankin jopa minä olin tyytyväinen makuun. Aivan loistava täyte, joka sopi erinomaisesti tähän kokonaisuuteen ja lakritsin seuraksi.

Kakun koristeeksi tein hämähäkin mustasta marsipaanista. Hämähäkin olisi hyvin voinut jättää poiskin, sillä itse verkosta tuli aika näyttävä yksinkin. Täytyy tunnustaa, että unohdin koko hämähäkin ja muistin laittaa sen kakkuun vasta, kun siitä oli syöty jo puolet.





Ainekset:

Pohja:

5 kananmunaa
2dl muscovadosokeria
1.75dl vehnäjauhoja
1/2dl perunajauhoja
1/2dl kaakaojauhetta
2tl leivinjauhetta
2tl vanilja-aromia
ripaus suolaa


Täyte: 

150g tummaa suklaata
3dl  kuohukermaa
3 keltuaista
2dl vahvaa kahvia
1dl vaniljakreemijauhetta
3 liivatelehteä
2tl vanilja-aromia


Kostutukseen:

n. 1,5dl sekamehua (esim. Juissia)


Kuorrute:

n. 150g Hopeatoffeeta (tai muuta lakritsitoffeeta)
1,75dl kuohukermaa

n. 30g valkosuklaata

mustaa marsipaania (hämähäkkiin)




* tee pohja:

* sekoita jauhot, perunajauho, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään

* vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi 
(muscovadosokeri tekee vaahdosta hieman erilaista,
 mutta sitä ei kannata säikähtää)

* lisää jauhoseos munasokerivaahtoon varovasti käännellen,
lisää lopuksi vielä ripaus suolaa ja vanilja-aromi

* kaada taikina kakkuvuokaan (n.24cm) ja paista 175 asteessa n. 1 tunti uunista riippuen, 
kakun kypsyys kannattaa tarkistaa tikulla

* kakusta tulee melko matala

* poista kakku vuokasta ja anna sen jäähtyä hyvin



* tee täyte:

* täyte rakentuu neljästä osiosta: 

suklaa-kermaseos
 kahvi-vaniljakreemiseos
kermavaahto
kahvi-liivateseos

* laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen

* paloittele suklaa kattilaan

*lisää kattilaan 1,5dl kermaa 

* anna suklaan sulaa kerman sekaan, sekoita hyvin

* kun suklaa on sekoittunut hyvin kerman sekaan,
 poista seos levyltä, älä keitä

* kaada sekaan keltuaiset yksitellen, sekoita reippaasti

* anna seoksen hetken jäähtyä



* keitä vahvaa kahvia

* kaada kahvista 1,5dl kulhoon ja lisää vaniljakreemijauhe, sekoita hyvin



* kaada 1,5dl kermaa puhtaaseen kulhoon ja vatkaa se vaahdoksi



* purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne lopulle jääneeseen (0,5dl) kahviin, sekoita


* nyt mousse kootaan yhteen, valmiina pitäisi olla siis
suklaa-kermaseos, kahvi-vaniljakreemi, kermavaahto ja kahvi-liivateseos

* kaada suklaa-kermaseokseen kahvi-vaniljakreemiseos, sekoita hyvin

* seuraavaksi lisätään liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen

* lopuksi lisää kermavaahto kevyesti käännellen

* laita täyte hetkeksi kylmään 


* täytteen ollessa kylmässä kelmuta kakkuvuoka

* halkaise kakkupohja kolmeen osaan, osat on suhteellisen ohuita, joten leikkaa varoen

* asettele kakkuvuokaan päällimmäinen kakkulevy ja kostuta se kevyesti mehulla

* ota täyte ja kaada siitä puolet vuokaan kostutetun kakkulevyn päälle

* ei haittaa vaikka täyte olisi tässä vaiheessa vielä hieman löysän näköistä, 
se imeytyy kakkupohjaan ja loput hyytyy liivatteen ansiosta

* lisää seuraava kakkulevy ja kostuta se kevyesti, kaada päälle loput täytteestä

* lisää päälle viimeinen kakkulevy ja kostuta se

* kelmuta kakku hyvin ja laita se kylmään, n. 3-4 tunniksi, mielellään yön yli 





* valmista kakun kuorrute:

* laita kattilaan lakritsitoffee ja kaada sekaan kerma

* toffee sulaa melko hitaasti ( tai ainakin hitaammin kuin suklaa) sekoita koko ajan hyvin

* keitä seosta n.  5 minuuttia
 (seosta voi tiputtaa pisaran kylmään veteen, mikäli sen jähmettyy, kinuski on valmis)

* poista kattila levyltä ja anna sen jäähtyä ihan pienen hetken


* kumoa täytetty kakku tarjoilualustalle

* kaada kakun päälle kinuskia vähän kerrallaan, 
kakku on kylmä joten kinuski kyllä jähmettyy siihen yllättävän hyvin

* käytä kakun päälle koko kinuski, valuta kinuski hitaasti reunoilla, lopuksi kakunreunat voi tasoittaa ja tarjoilualustan reunat kannattaa siistiä, ennen kuin kinuski jähmettyy

* laita kakku hetkeksi kylmään



* sulata valkosuklaa ja laita se pieneen pursotuspussiin
 (huomasin, että leivinpaperista pyöritetty pursotuspussi on paras, mutta muutkin kyllä käy)

* tarkista että suklaa on tarpeeksi juoksevaa, mutta ei kuitenkaan kuumaa, aloita koristelu suorista viivoista




* tee kakun päälle viivoja, aloita keskeltä ja vedä kohti reunoja, viivat saa jatkua reunan yli

* kuvan kakussa on kymmenen viivaa, verkko on paremman näköinen mitä enemmän viivoja on,
minimi on viisi viivaa
 (hämähäkinverkon kuvia voi etsiä malliksi vaikka netistä, se helpottaa myös viivojen tekoa)

* pursota suklaata viivojen väliin (kuva yllä) väliviivat saa olla hieman kaarevia

* jatka väliviivojen tekoa, kunnes päällinen on valmis

* laita kakku hetkeksi kylmään ennen tarjoilua




 * hämähäkin voi tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin, kun säilyttää sen esim. tiiviissä rasiassa

* muotoile mustasta marsipaanista yksi isompi soikea pallo vartaloksi ja yksi pienempi pallo pääksi

* pyörittele massasta hämähäkille kahdeksan jalkaa

* asettele jalat haluttuun asentoon ja paina niiden päälle vartalo ja pää, anna kuivahtaa hetken, tarvittaessa liimana voi käyttää sokerikuorrutetta tai elintarvikeliimaa



* viimeistele kakku (marsipaani)hämähäkkikoristeella....jos muistat :)




* syötävällä hopea-suihkeella saa kivaa kiiltoa hämähäkkiin





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti