lauantai 22. helmikuuta 2014

Limepiirakka




Kaikkea uutta on aina kiva kokeilla. Ostin pussillisen limejä kaupasta ja päätin, että seuraavaksi teen näistä jotain. Eräänlainen limepiirakka-visio mulla on pyöriny mielessä jo pitkään. Mulla oli muutama lime-ohje valmiina, mutta ne ei kuitenkaan ollu ihan sellasia, mitä teki mieli. Niinpä niin, sovelsin tämän piirakan ohjeen kolmesta eri ohjeesta, kaikista parhaat palat. Täytyy myöntää, että aika lähelle päästiin siitä makua, mikä oli ollut mielessä pitkään.

Piirakan alla on paistettu piparipohja. Yleensä oon tehny piparipohjan, joka jähmettyy kylmässä. Tällä kertaa päätin kuitenkin kokeilla vähän erilaista ja paistoin sitä hetken aikaa. Aika hyvin toimii ja tasaista jälkeä saa, kunhan muistaa sitten lopuksi laittaa piirakan kylmään, että pohjakin pysyy mukana. Täyteenä on limeä. Limestä käytetään mehu ja halutessaan kuortakin voi raastaa mukaan. Samanlaisen piirakan voisi hyvin tehdä myös sitruunasta, jos ei halua limeä käyttää. Täyteen maku kannattaa kuitenkin tarkastaa, sillä sitruunalla saa varmasti pikkasen kirpeämmän lopputuloksen. Makea marenkikerron viimeistelee piirakan, joten täyte saa koemaistelussa ollakin aavistuksen kirpeä.








Ainekset:

Pohja: 

80g rasvaa
150g kaurakeksejä


Täyte:

4-5 limeä: 1,5dl mehua (+ raastettua kuorta)
1dl sokeria
2dl kuohukermaa
1/2dl maissitärkkelystä (Maizena)
4 keltuaista


Marenkikuorrute: 

2 valkuaista
0,5dl sokeria




* tee ensin pohja:

* murskaa keksit hienoksi, sulat rasva ja sekoita keskenään

* painele seos tiiviisti piirakkavuokaan/irtopohjavuokaan
 (24-26cm) paista pohjaa uunissa
175 asteessa n. 15 minuuttia


* tee sillä aikaa täyte:

* erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin

* pese limet hyvin, raasta kuorta kattilaan ja purista mehu sekaan

* lisää kattilaan sokeri, kuohukerma ja maissitärkkelys

* sekoita hyvin, kiehauta, pidä levyllä kunnes seos on saostunut ja tasainen

* ota kattila levyltä, lisää keltuaiset vähitellen sekaan, sekoita koko ajan hyvin


* kun täyte on valmis, tee marenki:

* vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi,
lisää sokeri vähitellen vatkauksen lopussa,
halutessasi voit lisätä sekaan pari tippaa limemehua

* pohja saa olla vähän jäähtynyt, lisää sen päälle tasaisesti täyte

* kun täyte on lisätty lusikoi/pursota päälle marenkivaahto

* paista 200 asteessa n. 5-10minuuttia, kunnes päällinen on kauniisti ruskistunut

* jäähdytä piirakka ja anna olla kylmässä ainakin pari tuntia ennen tarjoilua
(pysyy paremmin kasassa kylmänä)





perjantai 14. helmikuuta 2014

Hedelmäinen kääretorttu





Kääretorttu, mikä ihana pelastus yllätysvieraiden varalle! Etenkin, jos siihen löytyy jotain täytettä kotoa. Mulla löytyi kaapista tällä kertaa hedelmiä ja mangotuorejuustoa. Pohjana on ihan tavallinen vaalea kääretorttupohja. Täytteeseen laitoin soseutettua sharon-hedelmää, mangonmakuista tuorejuustoa ja vähän vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa. Täyte on hedelmäinen ja helposti muokattavissa. Mikäli ei halua käyttää tuorejuustoa tai sitä ei ole, tilalle käy hyvin myös mangosose, esimerkiksi lasten Piltti mangosose (á125g).






Koristelin rullan sharon-sydämillä, tummilla rypäleillä ja valkosuklaalla. Sharon on maultaan aika mieto, joten rypäleet tuo kivaa raikkautta. Valkosuklaa peittää mahdolliset pienet virheet, kuten repeämät. Sulatettu suklaa toimii myös hyvänä "liimana" hedelmille ja pitää ne paikoillaan. Vaihtoehtoisesti rullan voisi kuorruttaa kermavaahdolla, jos ei tykkää valkosuklaasta.




Pienet sormet yritti napata koristeet mennessään




Ainekset:


Pohja:

5 kananmunaa
2,25dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhjoja
2tl leivinjauhetta


(1rkl sokeria,
tulee leivinpaperin päälle, johon valmis pohja kumotaan)


Täyte:

150g mangotuorejuustoa
2 sharon-hedelmää
1 dl kermaa
2tl vaniljasokeria


Koristeluun: 

1-2 sharon-hedelmää
tummia viinirypäleitä
 sulatettua valkosuklaata






* valmista pohja:

*vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi

* sekoita keskenään jauhot, perunajauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe

* lisää jauhoseos varovasti siivilän läpi muna-sokerivaahtoon

* levitä taikina pellille, käytä leivinpaperia

* paista 200 asteessa n. 8 minuuuttia


* valmista täyte:

* pese hedelmät, soseuta hienoksi soseeksi (hedelmät voi kuoria tai käyttää kuorineen)

* kaada kerma kulhoon, lisää vaniljasokeri ja vatkaa vaahdoksi

* sekoita hedelmäsose tuorejuuston sekaan

* sekoita kermavaahto varovasti käännellen sekaan


* kumoa hieman jäähtynyt pohja puhtaan leivinpaperin päälle,
johon on ripoteltu vähän sokeria

* levitä täyte tasaisesti pohjan päälle

* kääri torttu rullalle, laita hetkeksi kylmään



Sharon-sydämet




* koristele:

* viipaloi shraron-hedelmä, paina viipaleista pienillä sydänmuotilla sydämiä
 (yhdestä hedelmästä tulee n. 5-6 sydäntä,
riippuu siivun paksuudesta ja hedelmän koosta)

* sulata valkosuklaa

* koristele valmis rulla valkosuklaaraidoilla,
lisää päälle hedelmäsydämet ja rypäleet








tiistai 11. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän sydänkakku




Inspiraatio sydänkakkuun tuli (yllätys, yllätys) ystävänpäivästä. Kakku koostuu pinkistä mansikkasydämestä ja suklaasta. Maku muistuttaa mielestäni hyvin paljon mansikanmakuista Eskimo-jäätelöä. Pohjaksi tulee suklainen kakkupohja, joka paistetaan sydämenmuotoisessa vuokassa. Kannattaa ehdottomasti käyttää irtopohjavuokaa, jos sellaisen omistaa. Itse muistin vähän myöhäisessä vaiheessa, että minulla ei sitä ole, mutta yllättävän hyvin tavallisellakin onnistui.

Mansikkasydän eli täyte maistuu muuten aika herkulliselta sellaisenaankin (ilman liivatetta) vaikkapa jälkiruokana, mikäli ei jaksa kakkua leipoa. 








Ainekset: 


Pohja: 

2 munaa
1dl sokeria
0,5dl vehnäjauhoja
0,25dl perunajauhoja
1rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
1rkl rasvaa (sulaa)
 50g tummaa suklaata (rouhittuna)

1rkl rasvaa kakkuvuokan voiteluun


Täyte eli
Mansikkasydän:

2,5dl mansikanmakuista kermaa
1prk (200g) Valion Makea mansikka-rahkaa
n. 2dl soseutettua (pakaste)mansikkaa
1dl (mansikanmakuista) tomusokeria
2rkl vanilliini kreemijauhetta
(1-2 liivatelehteä)


Koristeluun: 

n.50-70g tummaa suklaata




* tee pohja:

* vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi

* sekoita jauhot, perunajauho, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään

* pilko tai raasta suklaa pieneksi rouheeksi

* sekoita jauhoseos munavaahtoon, lisää rasva ja suklaarouhe

* kaada taikina voideltuun vuokaan

* paista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia, 
tai kunnes irtoaa hyvin reunoista

* jäähdytä pohja







* valmista mansikkasydän:


(* liivatteen voi halutessaan jättää poiskin,
tomusokeri ja kreemijauhe pitää täyteen aika hyvin koossa,
 mutta jos liivatetta käyttää:
laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen n. 10min,
  valuta mansikkasoseesta nestettä noin ruokalusikallinen
 tai käytä valmista mansikkamehua,
kuumenna neste ja sulata liivate sekaan, 
lisää liivate ohuena nauhana rahkaseokseen)



* vatkaa kerma vaahdoksi

* sekoita rahka, mansikkasose, tomusokeri ja kreemijauhe

* lisää lopuksi kermavaahto varovasti käännellen ja tarkista maku

* kaada/ pursota täyte jäähtyneen pohjan päälle tasaisesti,
tarvittaessa siloita pintaa esim. palettiveitsellä

* mikäli käytössä ei ole irtopohjavuokaa, 
kakkupohjan voi siirtää tasaiselle alustalle, esim. tarjoulualustalle 
leivinpaperin päälle ja lisätä täyteen päälle

* kakku saa jähmettyä kylmässä muutaman tunnin tai vaikka yön yli





 



* koristele kakku:

* sulata suklaa, kuorruta kakkupohjan reunat suklaalla
ja tee päälle raitoja

* anna suklaan jähmettyä kylmässä hetken aikaa ennen tarjoilua








maanantai 10. helmikuuta 2014

Pähkinäkakku




Mulla on jo pitkään tehnyt mieli leipoa pähkinäkakkua, jossa pähkinät kivasti rouskuu suussa. En oikein ole löytänyt sellaista ohjetta, joten jouduin taas hieman soveltamaan. Halusin kakkuun pehmeän pohjan ja rapean päällisen. Pohjaksi käytin ohjetta, jonka olen jo monesti todennut hyväksi. Pohja kuuluu alunperin toscapiirakkaan. Muokkasin sitä kuitenkin hieman, sillä halusin kokeilla tähän kondensoitua maitoa.

Päälle tulee erilaisia pähkinöitä, itse käytin manteleita, hassel-, cashew- ja pekaanipähkinöitä. Pähkinäkuorrutteeseen tulee kondensoitua maitoa, joka oli valmiiksi makeutettua. Yhteen kakkuun riittää hyvin yksi purkki (397g) kondesoitua maitoa ja loput voi käyttää vaikka ranskankerman kanssa kastikkeena. Pähkinäkakku kannattaa tarjota tuoreen kahvin ja esim. kermavaahdon tai ranskankermaseoksen kanssa.







Ainekset:


Pohja: 

2 munaa
1 1/2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1 1/2tl leivinjauhetta
80g sulaa rasvaa
1dl kondensoitua maitoa


Pähkinäkuorrute:

1dl cashewpähkinöitä
1/2dl manteleita
1dl hasselpähkinöitä
1dl pekaanipähkinöitä

1 1/2dl kondensoitua maitoa



Ranskankermaseos: 

150g ranskankermaa
1/2 dl kondensoitua maitoa


Koristeluun:

pekaanipähkinöitä
tomusokeria



 * tee ensin pohja:

* vatkaa munat ja sokeri

* sekoita jauhot ja leivinjauhe

* sekoita jauhoseos munavaahtoon, lisää sula rasva ja
lopuksi kondensoitu maito

* kaada taikina pyöreään (irtopohja) vuokaan n. 24-26cm

* paista 175 asteessa noin 20 minuuttia
tai kunnes pohja hieman ruskistunut


* pohjan paistuessa pilko pähkinöitä hieman pienemmäksi
tai käytä valmiiksi rouhittuja

* sekoita kondesoitu maito pähkinöiden sekaan

* kun pohja on paistunut ohjeen mukaan, levitä pähkinäkuorrute
kakun päälle tasaisesti ja paista vielä 200 asteessa
noin 15minuuttia tai kunnes pinta kauniin ruskistunut


* jäähdytä kakku, koristele halutessasi pähkinöillä ja tomusokerilla

* sekoita ranskankerma ja kondensoitu maito tasaiseksi kastikkeeksi,
tarjoa jäähtyneen piirakan kanssa



 




sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Runebergin sydämet





Tänä vuonna kuvittelin viettäväni herkuttoman helmikuun, kunnes muistin, että tässä(kin) kuussa on taas monta hyvää syytä leipoa. Ja yksi niistä on Runebergin päivä. Muokkasin perinteisestä tortusta hieman enemmän omannäköisen, samalla pääsin testaamaan silikonisia sydänvuokia. Kyllähän tuo sydänleivos näyttää vähän söpömmältä, kuin perinteinen pyöreä? Ohjettakin hieman muokkasin, lisäsin taikinaan vadelmahilloa ja jätin kostutuksen pois, tälläkin kerralla. Mielestäni erillistä kostutusta ei tarvita, mutta se on makuasia. Päälle vielä reilusti vadelmahilloa ja vaaleanpunaista tomusokeri-pursotusta. Nams!







Ainekset: 
n.14-15 kpl


200g rasvaa
2dl sokeria
3 kananmunaa
2dl jauhettua mantelia
2dl jauhettuja piparkakkuja
2dl vehnäjauhoja
1 1/2tl leivinjauhetta
 2rkl vadelmahilloa


Koristeluun: 

vadelmahilloa
tomusokeria ja vettä
(punaista elintarvikeväriä)






* vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi

* vatkaa munat yksitellen sekaan

* sekoita jauhetut mantelit ja piparit, jauhot ja leivinjauhe keskenään

* lisää jauhoseos vaahtoon, sekoita hyvin

* lisää vadelmahillo taikinaan, sekoita

* lusikoi taikinaa voideltuihin sydämenmuotoisiin vuokiin

* paista 200 asteessa n. 20 minuuttia

* anna jäähtyä hyvin






* valmista vesi-tomusokeriseos, lisää punaista elintarvikeväriä

* pursota tomusokeriseos sydämen reunoille

* lisää sydämen keskelle n. 1 tl vadelmahilloa