maanantai 3. marraskuuta 2014

Jauhelihapiirakka tex mex-tyyliin


Kaipailin helppoa iltapala/vierasvara-piirakkaa jauhelihatäytteellä. Tavoitteena oli tex mex-tyylinen piirakka. Muutaman kokeilun jälkeen syntyi aika loistava versio ja tässäkin tulisuutta pystyy helposti säätelemään maun mukaan. Mä itse tykkään melko tulisesta, mutta en kuitenkaan loppuillan suuta polttavasta elämyksestä. Piirakan tulisuus on aika medium, joten sopii varmasti suomalaiseen makuun.

Pohjaksi tein tavallisen piiraspohjan vehnäjauhoilla. Jälkikäteen tuli mieleen, että mitenköhän maissijauhot olisi sopinut tähän. Tietysti voi käyttää myös kaupasta saatavaa valmispohjaa, mutta mä olen ainakin jo hieman kyllästynyt niiden makuun. Itsetehty on aina vähän parempaa, eikö?

Täytteessä on jauhelihan lisäksi salsa-kastiketta. Salsaa on myynnissä miedosta tuliseen. Mun valinta tähän piirakkaan oli Old El Pason Salsa Dip HOT, joka ei kuitenkaan ole mitään supertulista. Kannattaa muistaa, että merkeissä on eroja tulisuuden suhteen. Kannattaa vaikka testailla etukäteen, kuinka tulista salsa on. Laitoin täytteeseen 3 lusikallista salsaa, joka oli aika hyvä määrä lihan määrään nähden. Lisää tulisuutta saa myös jalapenolla. Käytin piirakkaan yhden desin jalapeno-viipaleita.

Piirakan päällä näkyvät pikkumaissit oli aivan loistava valinta tähän. Kokeilin ensin piirakkaa tavallisilla pakastemaissilla eli "äitin hampailla", kuten lapset sanoo. Niistä tuli kuitenkin ehkä liikaa makeutta piirakkaan. Pikkumaisseilla makeus pysyy tasapainossa ja ne näyttää tosi kivoille piirakan päällä. Halutessaan tähän voisi lisätä vielä papuja, jos niistä sattuu tykkäämään. Minä en.





 Ainekset:

Pohja:

120g rasvaa
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
125g maitorahkaa

Täyte: 

n. 200g jauhelihaa
1 valkosipulin kynsi
pieni pala purjoa
mustapippuria
suolaa
n. 3rkl Salsa- kastiketta
1dl jalapeno-viipaleita
 1prk kermaviiliä
1 muna
1,5dl juustoraastetta
 n.100g pikkumaisseja


* tee pohja:

* sekoita kulhossa jauhot ja leivinjauhe, lisää pehmeä rasva ja nypi se jauhoihin

* lisää lopuksi maitorahka ja sekoita taikina tasaiseksi

* laita taikina hetkeksi kylmään ja tee täyte


*  paista pannulla jauheliha, lisää pilkottu purjo ja valkosipuli, mausta suolalla ja pippurilla

* lisää sekaan salsa-kastike ja sekoita tasaiseksi

* laita kulhoon kananmuna, kermaviili ja juustoraaste, sekoita tasaiseksi

* painele taikina piirakkavuokan pohjalle tasaiseksi

* lisää päälle jauhelihaseos

* lisää jalapenot ja kaada päälle muna-kermaviiliseos

* asettele lopuksi päälle pikkumaissit

* paista 200 asteessa kunnes päällinen saa väriä ja pohja kypsä,
 n. 50 minuuttia



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti